Sivut

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Hauskaa vappua!


Vappu on mennyt kanien kanssa aikaa viettäen ja häkkejä siivoillen. Toissapäivänä otin Jillan ja Juuson ulos juoksemaan. On niin ihanaa seurata niiden touhuja kun huomaa, että ne selvästi nauttii ulkoilusta. Jillalla aina lentää iloloikka kun pääsee juoksentelemaan vapaana isossa tilassa. Kohta se saakin jäädä mammalomalle ja pääsee ulkoilemaan vasta kun muksut ovat hieman kasvaneet vanhemmiksi.
Eilen oli Matamin vuoro ulkoilla. Kissat olivat myös mukana ulkona ja saivat kyytiä Matamilta. Kissat aina vaanivat Matamia jossakin ja kun Matami huomaa ne niin lähtee niiden perään. On ne vaan niin hauskoja otuksia!
Tänään jo aika aamusta mentiin perheen kanssa ulos grillaamaan ja nappasin Juuson ja Matamin kainaloon. Muutama tunti siinä istuskeltiin, syötiin, kaneja katseltiin ja naureskeltiin niiden touhuille. Matamilla on kauhea kiima päällä ja oli koko aika häntä pystyssä tai alistamassa Juuso raukkaa, joka vaan yritti juosta karkuun.

Tuli myös ilmottua pariin näyttelyyn!



Islan, Juuson ja Matamin kanssa suunnataan Pirkanmaan Nakertajien järkkäämään kevätnäyttelyyn Lempäälään 11.5. Juuso on nyt aika kivassa kunnossa, hieman tarvitsisi lisää lihaksia. Matamilla hieman pölisee karva, mutta pahin karvanvaihto on ohi, joten eiköhän se ole näyttelyyn mennessä vaihtanut tuon turkkinsa kokonaan. Siltä täytyy myös noita tassuja hieman siistiä kun on niin kusiset ja hieman huopaantuneet. Peppua täytyy kanssa hieman pestä ja harjata, kun tykkää aina istua vessalaatikossa niin menee peppukarvat hieman takkuun ja likaantuu. Isla on myös hyvässä kunnossa, mutta sen kanssa täytyy vielä hieman harjoitella käsittelyä!
Islan ilmosin myös Suomen Hamsteriyhdistyksen järkkäämään juhlanäyttelyyn. Näyttely järjestetään Vantaalla 12.5.
Ilmoitin Islan vain ulkomuotoluokkaan, kun ei tuota rahaa kauheasti ole ja kun on kummiskin menossa edellisenä päivänä tuonne PiNan pettiin.
Niin ja Vantaalta tulee meille pk hopeanharmaa syrkki uros tapaamaan Islaa, joten hamsterin poikasiakin luvassa tämän kuun loppuun tai ensi kuun alkuun  ;)
Taas on siis luvassa näyttelyviikonloppu, kun
molemmille päiville on näyttelyt :D Saa nähdä
miten meidän elukat pärjää!


3 kommenttia:

  1. Hei nyt toi banneri näkyy mulla normaalisti! :)
    En tiedä mitä tää blogger eilen taas sekoili ._.
    Mutta hei hoksasin vasta nyt että tuo "Hennan puput" tekstihän jäi ihan mustaksi vaikka mun oli tarkoitus sitä muuttaa vähän pehmeämmän värikseksi.

    Ja näemmä olen myös unohtanut lisätä tuohon sen Juuson kuvan mikä tuossa taustalla näkyy isona ja haaleana :d
    Että mikäli kaipaat muutoksia niin ilmoita vaan! :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Banneri on ihan hyvä tommosena. Kiitos paljon siitä! :)

      Poista