Sivut

perjantai 31. toukokuuta 2013

pupupupupu

Nyt on peruskoulu kokonaan suoritettu! Kaksi ihanaa vuotta sain tuolla luokalla opiskella, kova ikävä tulee kaikkia meidän luokkalaisia :(

Jillalle ei muksuja tullutkaan. Laskettu aika oli tiistaina, mutta Jilla ei ollut tehnyt pesää, eikä muksuja. Kovasti niitä odotin, joten harmittaakin hieman. Noh, aina ei voi onnistua! Saa nähdä kokeilenko tuota vielä uudestaan astuttaa vai saako olla vain pettipupuna. Tarkoituksena olisi raahata äiti Puotinharjun estekisoihin hieman pallottelemaan Veeran venakko lapsia jos vaikka hieman lämpenisi idealle, että meille muuttaisi pieni venskupoika >:3

Tänään lähdemme mökille viikonlopuksi kunhan porukat pääsevät töistä ja koulusta.  Kaikki kanit tulevat tottakai mukaan, mutta Isla ja kissat saavat tällä kertaa jäädä kotia.
Kanit saavat olla päivät pihalla ja syödä tuoretta niin paljon kuin vain jaksavat. Jillalle on varattu komppariaitaus, joka koostuu yhdestätoista kompparipalasta. Juusolle ja Matamille sitten hieman isompi kanaverkkoaitaus. Juusoa kun ei komppariaitauksessa voi pitää, kun pikkumies tulee niistä läpi...
Vielä täytyy hieman pakkailla kamoja, etsiä loput kompparit, laittaa kanit bokseihinsa ja siivota kanien häkit niin on kiva palata kotiin, kun on puhtaat häkit!


Hieman tulee autossa olemaan ahdasta, kun ihmisiä lähtee viisi kappaletta, tulomatkalla kuusi ja kaikki kanit täytyy laittaa eri bokseihin. Juuso ja Matami oli tarkoitus laittaa samaan boksiin, mutta Matami ei antanut Juuson olla rauhassa vaan alisti raukkaa koko ajan, eikä siitä sitten mitään tullut. Juuso saa siis tulla pieneen pinkkiin homoboksiinsa kanssani takapenkille. Tytöt saavat matkustaa atlas 10 bokseissa takakontissa. Toivottavasti Matami jättäisi Juuson rauhaan kun päästään mökille, ettei Juuson tarvitse koko aikaa paniikissa juosta karkuun, kun toinen haluaa alistaa...
Sunnuntaina tai maanantaina tulee sitten kaneista uusia mökkeily kuvia ja varmaan kuulumisia! :)

c. Maija
Tämmöinen pikku tyttö tulee minulle Maijalta sijoitukseen. Lapsukainen olisi tarkoitus hakea kotia 15.6 Puotinharjun estekisoista. En millään jaksaisi tuota paria viikkoa odottaa, että lapsi on luovutusikäinen ja valmis muuttamaan meille! Kovasti odotan, että pikkuinen tulee hieman lievittämään tuota kamalaa kanikuumetta ja Juuso saa vihdoin uuden kaverin :) Kunhan hänellä on tarpeeksi ikää niin tarkoitus olisi opetella hyppimään esteitä ja aloittaa kisaaminen. Mahdollisesti käydään myös petteilemässä.
Nimi täytyisi vielä lapselle keksiä.. Itse olen miettinyt nimeksi Deenaa, mutta nimiä saa ehdotella!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti