Sivut

tiistai 11. kesäkuuta 2013

.

Nyt on ollut pieni postaustauko, kun ei vain yksinkertaisesti ole ollut mitään kirjoitettavaa, mutta hengissä ollaan ja kaikki voi oikein mahtavasti!
Eilen juoksutin veljen kanssa kaneja meidän pihassa. Kuvia ei valitettavasti ole, kun kamerasta oli akku loppunut. Puput tykkäsivät kovasti juosta vapaana pihalla pitkästä aikaa. Juusoakin uskalsin pitää vapaana ja kiltistihän se antoi ottaa itsensä kiinni! 
Alussa kaikki kanit olivat kiltiti sulassa sovussa ja söivät ruohoa vierekkäin, mutta sitten alkoi tytöillä pieni tappelu... Jilla otti hieman turpaan Matamilta. Juuso päätti puolustaa Matamia ja yritti ajaa Jillan pois Matamin luonta ja kävi siihen sitten kiinni. :/ 

Viikonloppuna on vihdoin muksun haku!
Tyttö on kasvanut todella paljon. Tyttö saa nimeksi Deena. Millään ei jaksaisi näitä muutamia päiviä enää odottaa! Mutta hyvää kannattaa odottaa ;)



Lauantaina on myös Jillan astutus. Tällä kertaa Jillaa ei astuteta Oskulla vaan saksalaisella Lukalla. Toivotaan että astutus onnistuisi tällä kertaa ja Jilla saisi terveitä ja hyvä kuntoisia muksuja :3 Tämän kuun lopussa on myös Jillan yksi vuotis synttärit, iso tyttö jo! :3
Viikonloppuna sitten tulee uutta postausta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti