Sivut

maanantai 2. joulukuuta 2013

Postausideaoita?

Huui, teitä lukijoita on kertynyt jo 61! Minä en mitään joulukalenteria jaksanut laittaa pystyyn, kun en kuitenkaan mitään keksisi tai jaksaisi joka päivä kirjoitella.
Ajattelin nyt kuitenkin joulukuun kunniaksi kysellä, että onko teillä mitään postausehdotuksia tai toivepostauksia? Mitään ei viimeksikään tullut, joten saa nähdä, että tuleeko tällä kertaa :D

Minkälaisia joulusuunnitelmia teillä on? Itse olen Juuson, Deenan ja Blinin kanssa lähdössä Itä-Suomeen iskälle 18.12. Kaikkia pupuja, en viitsi äitin riesaksi jättää, joten nuo kolme pääsevät mukaan. Bisse ja Fredi jäävät siis äitin hoiviin. 29.12 olisi tarkoitus tulla kotiin ja heti seuraavana päivänä olisi lähtö Hämeenlinnaan ja siitä Forssaan uudenvuoden viettoon. 1.-2.1 sitten takaisin kotia! Pientä postaustaukoa on siis mahdollisesti luvassa, kun iskän luona en pahemmin ehdi postailemaan ja siellä on muutenkin huono netti, koska asuu ihan korvessa. Tammikuussa alkaa työssäoppimis jakso, joka jatkuu sitten koko kevään. Hieman kiirus voi siis olla, mutta yritän postailla mahdollisimman usein!

Eilen otin hermuista tuommoiset pönötyskuvat. Fredi osaa hommansa hienosti ja on todella komea pikkumies! Bliniä taas saa hieman asetella, että näyttää hyvältä. Vielä Blini ei mikään kaunis ole, mutta hänellä on paljon aikaa kehittyä.
Ensi vuoden puolella olisi tarkoitus astutella Blini Fredillä, kunhan tyttö on siihen valmis ja mahdollisesti olen käyttänyt molemmat ulkomuotoluokassa. Nuo ovat vain alustavia suunnitelmia, joten voi olla mahdollista, että suunnitelmat hieman muuttuu.



3 kommenttia:

  1. Plini näyttää siltä kun sen naamaa ois koneella muokkailtu pienemmäks :DDD Ainaki mitä ny tohon Fredin päähän vertaa! Mun mielestä sä voisit tehdä jonkun tosi laajan postauksen siitä miten kaikki kani-ihmiset on tehny sun elämästä pelkkää iloa ja juhlaa >:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Plini kaipais hieman pyöreyttä päähän :'D Eiköhän se siitä kunhan kasvaa ja kehittyy!
      Apua, en osaa kirjottaa tommosta... Täytyy yrittää! :D

      Poista