Sivut

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Juuso 4v!

Onnea Juuso 4v!

 
Huuii, Juusopappa on päässyt jo oikein kivaan ikään. Täytyykin tästä lähteä keräämään kaneille iso kasa tuoretta ulkoa ja pusutella ja rapsutella Juusoa oikein kunnolla!

Joku ehkä huomasikin, että blogista on kokonaan kadonnut banneri... Itsekään en tiedä, että miten olen onnistunut kadottamaan sen, mutta nyt on oikein hieno uusi banneri! Kiitokset vielä Hennalle!

torstai 10. heinäkuuta 2014

maalla

Maanantaina suuntasimme pupujen kanssa maalle isäni luokse. Oli melko tuskainen automatka, kun oli niin kuuma... Hyvin kuitenkin pärjättiin ja hengissä selvittiin! Pitkä ja tuskainen automatka palkittiin ja puput pääsivät isoon viileään karsinaan jossa odotti iso kasa heinää ja ulkoa kaikkea hyvää tuoretta. Kolmikko sai kaveriksi myös täällä isäni luona asuvan risteytys tytön. Alkuun meinasi hieman tulla riitaa ja alisteluita, mutta nyt tulevat jo hyvin toimeen keskenään!



Eilen tuli kuvailtua pupuja ja ulkoiltua ihan urakalla. Kuvia olisi vaikka kuinka paljon, mutta iskän koneella ei ole mitään kuvanmuokkausohjelmaa jolla saisin hieman noita käsiteltyä tai mitä osaisin käyttää. Saatte siis tyytyä noihin yllä oleviin.
Ensi viikosta suuntaankin sitten serkkujeni luokse lehmiä ja muita elukoita hoitamaan. Kanit jäävät tänne isäni luokse ja välillä käyn niitä täällä katsomassa ja hoitamassa.

torstai 3. heinäkuuta 2014

Mätsäröintiä

Tosiaan eilen tuli taas pitkästä aikaa käytyä mätsärissä. Lähdin jo hyvissä ajoin kohti Helsingin juna-asemaa ja siitä sitten kohti Hyvinkäätä josta Laura ja Emma ottivat minut kyytiin. Mätsärit olivat Hyvinkään vinttikoiraradalla ja siellä oli ihan kivasti porukkaa.
Osallistuin Lauran italianvinttikoiran, Olavin, kanssa junior handleriiin. Olavi esiintyi todella kivasti ja meillä meni ihan mukavasti. Tuomari oli kuitenkin sitä mieltä, että koira oli peloissaan, koska tärisi. Myös seisomisen kanssa oli hieman ongelmaa, mutta se johtui kylmyydestä. Noilla kun ei mikään kovin lämmin turkki ole ja sattui hieman tuulemaan ja tihuttamaan vettä.
Tällä kertaa emme siis sijoittuneet, mutta kaikin puolin kiva päivä oli!



Täällä lisää kuvia tapahtumasta :)

tiistai 1. heinäkuuta 2014

-

Suunnitelmat eivät aina mene niin kuin pitäisi... Me ei siis viikonloppuna lähdettykään pupujen kanssa Palojoelle, vaikka niin oli suunnitelmissa. Kaikilla kolmella oli aivan kamala karvanlähtö, joten ei tuolta olisi mitään fiksuja pisteitä saatu. Enkä myöskään jaksanut lähteä pelkkien esteiden takia Deenaa tuonne kuskaamaan. Varsinkaan kun hän ei esteiden päälle mitään ymmärrä.

Eilen tuli otettua puput takaisin sisälle asumaan. Äiti tarvitsee parvekkeen viikonlopuksi käyttöönsä ja ajattelin, että samalla. kun häkin siivoan niin siirrän puput huoneeseeni.
Kauhiasti riehuivat aamuyöstä ja meinasi kyllä hieman mennä hermot. Täytynee kokeilla auttaako jos saavat olla enempi vapaana nyt kun tuota tilaakin on.

Mitään kummallista tässä ei nyt ole tapahtunut, enkä kuviakaan pahemmin ole jaksanut napsia, joten ei ole oikein mitään julkaistavaa...
Äsken pari pikaisaa räpsyä otin, mutta laatu on mitä on, koittakaa kestää!