Sivut

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

lunta!

Perjantaina kun pääsin töistä huomasin iloisen yllätyksen! Lunta satoi taivaan täydeltä ja maa oli valkoisena. Eikun kiireellä kotia vaihtamaan vaatteet ja hakemaan Luna pihalle. Luna oli ihan innoissaan lumesta ja riehui hulluna hangessa, sai hepuleita ja veti kamalaa spurttia. Ihanaa nähdä toinen niin onnellisena. Silloin oli jo niin hämärää, että kameraa en viitsinyt edes ottaa mukaan, mutta lunta oli niin paljon, ettei se ainakaan seuraavana päivänä ollut mihinkään katoamassa. Lauantai aamuna suuntasimme siis Lunan ja kameran kanssa ulos riekkumaan ja kuvailemaan.





Viikonloppuna ei mitään muuta kummosempia kuulu. Sain vihdoin nauttia vapaasta viikonlopusta. Porukatkin lähtivät perjantaina mökille, joten saimme olla ihan rauhassa. Viikonloppuun kuului paljon laiskottelua, mutta myös ulkoilua ja Luna pääsi tapaamaan myös uutta koirakaveri Lunnia. Jee, taas yksi oman kokoinen koirakaveri! Alkuun hieman jännitti, kun Lunni oli niin innokas. Hyvin kuitenkin tulivat juttuun keskenään!



Tuli myös ihan urakalla palloteltua Calvinia viikonlopun aikana. Papparainen pääsi myös juoksentelemaan huoneeseeni pitkiksi ajoiksi. Kauheasti lensivät iloloikat ja pian olikin jo niin väsy, että piti mennä sängyn alle koisimaan. 

3 kommenttia:

  1. Ihanan talviset kuvat! Luna on kyllä ihan ylisuloinen ja toi katse! Miten voikin olla noin reppana ilme :)

    VastaaPoista