Sivut

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Mätsäröintiä ja ostoksia

Käytiin tänään Lunan kanssa ensimmäistä kertaa mätsärissä. Mätsäri järjestettiin Konalassa Purina Areenalla. Eilen leikkasin Lunalta kynnet, jonka jälkeen tyttö pääsikin suihkuun. Ihanan pehmoinen ja puhdas turkki tuli! Viime pesusta onkin jo turhan pitkä aika.

Mätsäripaikalla olimme kymmenen jälkeen. Ilmotin Lunan pieniin pentuihin ja etsimme hyvän paikan missä istuskelimme ja odottelimme kehien alkua. Me olimme vasta numerolla 334, joten meitä ennen oli monta pentua. Kehät kuitenkin menivät todella nopsaan ja pian olikin jo meidän vuoro.
Meitä vastassa oli musta keskikokoinen(?) villakoira. Alkuun koirat juoksivat yhdessä kehän ympäri ja sitten meidät pyydettiin pöydälle, jonka jälkeen katsoi vielä Lunan liikkeet yksin. Luna liikkui mielestäni kivasti jos miettii, ettei olla kamalasti treenailtu näyttelyhihnassa kävelyä. Hieman saattoi silloin tällöin pomppia ja innostua hieman liikaa, mutta pikku vika! Meidän pari taas keuli lähes koko ajan. Missään vaiheessa koiria ei pyydetty seisomaan, jota ihmettelen kovasti. Tällä kertaa meille tuli sininen nauha.
Värikehässä Luna jaksoi kivasti seisoa paikallaan ja odotella omaa vuoroaan. Liikeet menivät ihan kivasti taas, mutta pari kertaa hyppi minua vasten. Värikehästä meidät pyydettiin pois ensimmäisten joukossa.
Nyt ollaan Lunan kanssa kokemusta rikkaampi ja ensi kerralla menee varmasti jo paljon paremmin!

Konalasta ajoimme suoraan Suomenojan Mustiin ja Mirriin, josta mukaan tarttuivat pinkit Hurtta valjaat, Espreesn korvahuuhde, sekä Andis RACD trimmeri. Hurtta valjaat olivat kivasti -40% alennuksessa ja Mustiin ja Mirriin minulla oli kuponki jolla sain valitsemastani tuotteesta -20%. Tietysti tarjouksen otin trimmeristä. Liityimme samalla uudestaan Mustin ja Mirrin kanta-asiakkaiksi, kun aiempi liittymislomake oli kadonnut. Saimme siis vielä 10% alennusta tuotteista.
Luna kävi tuolla samalla puntarilla ja painaa jo 7,5kg! Kauhistus mitä vauhtia kakara kasvaa!


Tuolta menimme vielä kauppakeskus Liilaan, kun äiti halusi käydä Lidlissä. Minä päätin Lunan kanssa käydä sillä välissä katsomassa mitä Hööksistä löytyy. Siellä olikin kivasti joitain tuotteita -50% alennuksessa. Kannatti siis käydä kurkkaamassa! Mukaan lähti Lunalle uudet juoma- ja ruokakupit, joitain herkkuja, sekä kaulapanta. Kaulapantoja tuolta löytyy jo varmaan sata, mutta en voinut olla ostamatta, kun oli niin halpa ;D





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti