Sivut

tiistai 6. tammikuuta 2015

Menneen vuoden muistelua ja tulevan vuoden tavoitteet

Ehkä hieman myöhässä tätä postausta kirjoittelen, mutta eikös se niin mene, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan? Noh, nyt kuitenkin asiaan!


Menneessä vuodessa ei oikeastaan pahemmin kehumista ollut... Paljon turhia menetyksiä, sairasteluita, mutta mahtui surun sekaan myös iloakin. Varsinkin kevät ja syksy olivat vaikeita aikoja, kun niin moni rakas pitkäkorva lähti sateenkaarisillan tuolle puolen...
Alkuvuodesta ei pahemmin mitään kummallista tapahtunut. Bisseltä lähti pallit ja pääsi asumaan yhteen Deenan kanssa. Niistä tulikin heti alkuun täydellinen pari ja tulivat aina hyvin juttuun keskenään.


Lopputalvesta lähdin Itä-Suomeen työssäoppimaan ja puput olivat melkein kaksi kuukautta äitini hoivissa. Muuten kaikki meni upeasti ja puput pääsivät myös mökkeilemään ja saivat juosta paljon vapaana. Tuona aikana Matami kuitenkin sairastui pasteurellaan. Matami oli todella heikossa kunnossa, eikä eläinlääkäriinkään asti ehditty, kun Matami jo nukahti ikiuneen. Harmikseni en saanut edes hyvästellä pientä.


Keväällä oli myös kauan odotettu PetExpo, jonne totta kai oli pakko päästä. Mitään kummoisia piteitä ja tuloksia tuolta ei tullut. Jokunen KuMa, luokkavoitto ja lahjoituspalkinto tuolta kuitenkin tarttui mukaan.
Toukokuun lopussa oli myös PiNan järkkäämä petnäyttely kaneille ja jyrsijöille. Tuolla oli taas koko lauma mukana. Isla hamteri sai kunniamaininnan ja Blini ja Jilla pääsivät PPK-pöydälle, sekä olivat luokkavoittajia.


Kesällä ei oikeastaan mitään tapahtunut ja blogin pysyi melko hiljaisena. Itse olin kesäkuun kesätöissä ja loppu loman vietin Itä-Suomessa sukulaisten riesana. Puput olivat isäni luona, jossa saivat asua isossa karsinassa ja pääsivät myös ulkoilemaan ulkohäkissä. Elokuussa Calvin papparainen muutti meille.
Kesään mahtui myös parit mätsärit ja hoitokoiratkin :)
Syksyllä sitten alkoikin se alamäki... Blinillä oireili silmät jatkuvasti. Aina kun tuon sai kuntoon niin se alkoi taas. Kerran se ei sitten parantunutkaan, joten lähdin sen kanssa eläinlääkäriin ja sarveiskalvossa todettiin haava, johon sai sitten lääkkeet. Kun silmän sai vihdoin kokonaan kuntoon, tuli taas takapakkia.
Kaikki varmaan muistavat, kuin kerroin, että neljä rakasta pupua lähti samaan aikaan. Mökillä ollessamme joku pieni elukka oli käynyt Juuson, Blinin, Bissen ja Deenan häkillä...



Kuukauden päästä kuitenkin meille muutti Luna. Pienen koiravauvan tulo kyllä auttoi huomattavasti suruun ja auttoi pääsemään yli mökillä sattuneesta tapaturmasta. Tuleehan tuota kuitenkin vieläkin mietittyä ja surtua, mutta eihän tuota koskaan voi unohtaa..
Lunan tulon jälkeen asiat on kuitenkin mennyt ihan kivasti. Tuon kanssa tulee touhuttua kaikenlaista, lenkkeiltyä, käytyä pentutreffeillä ja muissa tapaamisissa.
Onhan pennun kanssa elämä joskus myös todella hermoja raastavaa, mutta kuitenkin mukava ja opettavainen pentu tuo on ollut!

 

Loppu vuoteen mahtui myös vielä yksi pupunäyttely. Lähdin matkaan Jillan ja Calvinin kanssa, eikä odotukset kovin korkealla ollut, mutta Calvin kuitenkin yllätti ja nappasi itselleen upeat 94 pistettä, oli luokkavoittaja, hurmaavin hermeliini sekä PPK 1! Tuolta tarttui mukaan myös Myrtti pikkurex. 

Eiköhän tuossa ollut meidän menneen vuoden merkittävimmät tapahtumat. Voi toki olla, että jotakin jäi mainitsematta, mutta siirrytään nyt kuitenkin tulevan vuoden tavotteisiin!

Mitään kummosempia tavoitteita en ole asettanut, mutta Lunan kanssa kokeillaan mahdollisimman useaa harrastusta ja toivottavasti löydetään joitakin mieluisia, joita sitten jatketaan! Suunnitelmissa olisi käydä myös ehkä jossakin pentunäyttelyssä ihan vain mielenkiinnosta. Mahdollisimman useisiin mätsäreihin yritetään päästä, tehdään pitkiä lenkkejä ja tavataan koirakavereita. 

Pupujen kanssa yritän lähteä mahdollisimman usein näyttelyitä kiertämään, tietysti mahdollisimman hyvät pisteet yritetään sada mahdollisesti myös joku ristiturpa saattaa tulla lauman jatkeeksi, jos sopiva yksilö osuu kohdalle.

Tietysti myös toiveissa on, että kaikki pysyvät terveinä ja hyvässä kunnossa!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti