Sivut

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Uusi vuosi ja uudet kujeet

Kirjoittelu on nyt hieman jäänyt loman ajaksi, aika vain ei ole riittänyt koneella istumiseen. Tosiaan pari viikkoa tuli lomailtua Itä-Suomessa. Alkuun menin serkkuni luokse. Siellä Lunalla oli leikkikaverina 6kk ikäinen rotikkapentu. Tuolla olin muutaman yön ja koko aika koirat riehuivat kuin hullut. Millään eivät olisi halunnut rauhoittua vaan mielellään olisivat riehuneet yötä päivää.
Tuolta menin isäni luokse, jossa kavereina olivat saksanmetsästysterrieri Otto ja Nanna seropi. Nuo kuitenkin asuvat pääasiassa ulkotarhassa, joten Luna sai ottaa rennosti, kun ei tarvinnut koko aika olla kiusaamassa toisia koiria. Ulkona saivat kuitenkin juosta ja riehua niin paljon kuin jaksoivat.
Isäni luona on myös hevonen ja poni, jotka olivat todella mielenkiintoisia, mutta kun ne vähänkin liikkuivat ja tulivat lähemmäksi niin Luna juoksi huutaen karkuun pää kolmantena jalkana. Vaiko viidentenä?



Suurin osa ajasta vietettiin serkkujeni luona ja siellä kavereina olivat lapinkoira Leevi ja jättiläisseropi Papu. Myös lehmiä käytiin ihmettelemässä, mutta niihin reagoitiin samalla tavalla kuin hevosiin. 
Kovin vauhdikas ja väsyttävä loma siis ollut meillä molemmilla. Hampaatkin on lähtenyt hyvää vauhtia vaihtumaan ja tälläkin hetkellä moni hammas heiluu. 

Jospa tässä nyt tarpeeksi asiaa tälle kerralle, mitään kummoista ei lomalla tapahtunut ja täytyy Lunan kanssa lenkkeilemään lähteä ja pupuhäkitkin odottaa siivoamista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti