Sivut

maanantai 24. elokuuta 2015

Viikkoon mahtuu paljon!

Tällä viikolla on ollut todella paljon kaikenlaista menoa ja meininkiä! Maanantai ja tiistai meni koulusssa, joten silloin ei ole pahemmin mitään tapahtunut.
Keskiviikkona nukuttiin Lunan kanssa pitkään ja lähdettiin lenkkeilemään metsään ja käväistiin myös rannassa. Ulkona oli todella kuuma, joten mitään super pitkää lenkkiä ei viitsitty tehdä. Onneksi metsässä kuitenkin oli hieman viileämpi, kun sinne ei paista aurinko suoraan. Rannassa Luna päätti oikein kunnolla yllättää minut ja ampaisi suoraan veteen! Vihdoin ja viimein tuokin on innostunut vedestä! Alkuun Luna vain kahlaili, mutta menin sen kanssa hieman kahlailemaan ja kyllä se perässä ui sitten sinnekkin missä sillä ei yltänyt enää jalat maahan.  Kokeilin myös heittää sille keppiä veteen ja oikein hienosti se kävi sitä noutamassa, vaikka en ollutkaan siellä henkisenä tukena. On se hieno tyttö <3
Illasta ilmojen viilennettyä Luna pääsi vielä pienelle pyörälenkille.


Torstaina lähdin jo aamusta Espooseen kaveria moikkaamaan. Tänne en viitsinyt Lunaa ottaa mukaan, kun joutuisi kuumassa autossa istua niin kauan. Kotiin palattua kuitenkin käytiin taas Lunan kanssa metsässä lenkkeilemässä ja uimassa. Hienosti se edelleen meni veteen uimaan.



Perjantaina piti viedä äiti Espooseen töihin. Tällä kertaa Luna pääsi mukaan, kun täytyi odotella samalla, että äiti pääsee töistä, jotta hänellä on sitten myös kyyti takaisin kotia :D
Aamusta käytiin Iriksen luona, heitettiin hänet kouluun ja suunnattiin Lunan kanssa läheiseen koirapuistoon. Kello oli vasta hieman yli kahdeksan, eikä puistossa ollut tuolloin vielä ketään. Kuitenkin siellä odotti iloinen ylllätys!


HauHau oli sponsoroinut ilmaiset liput tapahtumaansa ja jättänyt ne koirapuiston portille. Liput olivat kiinni pehmokoirassa mikä vinkui. Luna rakastui heti tuohon leluun, kantelee ja vinguttaa sitä päivittäin ympäri taloa ja pihaa :D
Tarkoitus oli mennä jokaisena päivänä käymään tapahtumassa, mutta valitettavasti suunnitelmiin tuli hieman muutoksia ja päästiinkin vain sunnuntaina paikan päälle. 

Koirapuistosta suunnattiinkiin sitten Lunan kanssa meren rantaan, jossa tuo pääsi taas uimaan. Uinnin jälkeen tehtiin pieni lenkkirantaraitilla.
Pian pitikin hakea jo Iris kyytiin, lähteä kauppaan ja noutamaan äiti töistä ja lähteä kotia kohti. Kotimatkassa meni melkein kaksi tuntia, vaikka normaalisti selviää noin puolessa tunnissa. Hieman oli ruuhka Turuntiellä.. Pikkaisen oli Lunalla ja meillä ihmisilläkin tuskaista istua autossa, mutta hengissä selvittiin!
Kotiin päästyä tehtiin  Lunan kanssa pieni lenkki ja käytiin juoksuttamassa sitä naapurin pk collien Muskan kanssa. Koirat ei vätolleen melkein kahteen kuukauteen nähneet toisiaan ja molemmat olivat ihan innoissaan kun pääsivät riehumaan!
Me ollaan nyt Lunan kanssa kunnolla innostuttu tuosta uimisesta, tai no enhän minä ui, korkeintaan kahlaan, joten päätettiin vielä illalla Iriksen kanssa lähteä uittamaan Lunaa Pusulaan. Lähtöä kun tehtiin niin Lunaa ei enää meinannut saada ollenkaan pois vedestä. Ehkä mekin vielä suoritetaan Lunan kanssa taipparit!

äidin ja Lunan uusi leikki... :D



Lauantai menikin taas hieman laiskotellessa. Minulla oli aivan kamala pääkipu koko päivän, joten en oikein pystynyt mihinkään. Joskus kuuden maissa lähdettiin ajelemaan Espooseen. Mentiin Lunan kanssa Irikselle pariksi tunniksi ja illasta mentiin Liisalle, jonne jäätiin yöksi. Luna oli ihan innoissaan kun oli taas paljon koirakavereita joita kiusata. Tehtiin koirien kanssa pieni iltalenkki ja mentiin nukkumaan. 
Sunnuntaina olikin aikainen herätys ja suunnattiin Helsinkiin Olympiastadionille HauHaun juhlatapahtumaan. Tästä teen sitten oman postauksen kunhan saan Liisalta kuvia! Oma kamera jöi yllättäen taas kotiin :'D




Puput saivat myös hieman varastojen täydennystä. Piti hakea purupaali, kun purut pääsivät loppumaan, joten tänään odottaakin sitten häkkien siivous. Myös ruoat olivat lopussa, joten piti hieman niitäkin täydentää. Nyt on varastossa 45kg Racing pellettejä. Ei tarvitse hetkeen ostella pupuille ainakaan ruokaa!

2 kommenttia:

  1. Juju (muistaakseni?) on aivan ihanan värinen! :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Juju on tuo meidän holskipoika. Hän kiittää kovasti kehuista ^__^

      Poista