Sivut

Luna

Nimi: Allway's Cheese Ball
Syntynyt: 29.8.2014

Rotu: cockerspanieli
Väri: punainen 

Kasvattaja: Satu Utriainen & Susanna Pikkarainen/Allway's

i. EEJV-11 Allway's Mozzarella
e. Two Pine's Illusion of Hug


 Luna KoiraNetissä

Luna Petsiessä
Luna muutti meille Kajaanista 26.10.2014, kahdeksan viikon ja kahden päivän ikäisenä. Millään en meinannut uskoa, että vihdoin minulla on ikiomakoira. Olinhan tuota pyytänyt jo pikku penskasta lähtien ja aina tuohon mennessä se oli ollut ehdoton ei. 


Luonteeltaan Luna on iloinen, leikkisä, energinen, hieman ehkä ujohko ja kaikkia rakastava. Toisia koiria hieman ujostelee, isoja varsinkin. Kuitenkin yhteisen sävelen löytyessä tulee toimeen ja leikki sujuu ongelmitta isojenkin kavereiden kanssa. Uudet ihmiset on aina ihaninta maailmassa. Turhia ei ujostele vaan tahtoo heti leikkiä kaikkien kanssa ja olla huomion keskipisteenä.
Luna on ollut melko helposti koulutettavissa ja palkkana toimii niin nami kuin lelutkin. Tajuaa nopeasti mitä pyydetään ja miellyttämishalua löytyy. Joskus kuitenkaan ei millään meinaisi jaksaa keskittyä. Energiaa tuolta löytyy vaikka kuinka paljon, eikä väsy helpolla. Osaa kuitenkin rauhoittua tarvittaessa. 


Lunan kanssa olisi tarkoitus kokeilla mahdollisimman montaa eri harrastusta ja sieltä sitten valita meille sopivimmat ja kivoimmat harrastukset. 
Tähän mennässä ollan vain opeteltu kotona perusjuttuja ja keskitytty sosiaalistamiseen.
Helmikuussa alkaa pentukurssi ja maaliskuussa ToKon alkeet, joihin ollaan ilmottauduttu.
Joskus kiinostaisi kokeilla myös mm. MeJää, agia jne. Me harrastamme ihan vain omaksi iloksi, joten kisoissa meitä tuskin tulee näkemään. Kuitenkaan koskaan ei voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Kiinostusta spanieleiden taipumuskokeisiin, sekä luonnetestiin löytyy.
Näyttelytkin hieman kiinostaisi, mutta Luna ei värivirheensä takia niihin osallistu, ellei sitten ihan kokeilu mielessä joskus kehässä pyörähdetä. Mahdollisimman monessa mätsärissä kuitenkin yritetään käydä.

Kunhan Lunalle ikää kertyy niin kuvataan ainakin lonkat ja peilataan silmät. 











Tuloksia:

Match Show
Konala 25.1.15 SIN-
Tuulos 14.2.15 PUN2

Konala 15.2.15 SIN3
Klaukkala 6.4.15 SIN-

Viikki 19.4.15 PUN-
Helsinki 25.4.15 PUN-
Espoo 26.4.15 PUN-
Nummela 16.5.15 SIN1, BIS2

Nummi 24.5.15 PUN-, JH3
Helsinki 23.8.15 PUN4

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti